Uutiset
Keuruun Tennisseura
Uutiset
RSS
KeuTS nousi 3-divisioonaan.
23.08.2010 22:28:16
KeuTS voitti oman lohkonsa kesäkauden sarjatenniksen 4-divisioonassa ja pelasi nousukarsinnat 3-divisioonaan. Karsinnoissa vastassa oli JTS4 Jyväskylästä ja kaksiosaisessa karsinnassa tuloskset olivat 18.8. Keuruulla KeuTS-JTS4 2 - 2 ja 19.8. Jyväskylässä JTS4-KeuTS 1 - 3. Näin yhteistuloksella 5 - 3 KeuTS nousi 3-divisioonaan kesäkaudelle 2011. Nousukarsinnoissa pelasivat Juha Tervo, Jukka Tikkanen ja Jari Pahkasalo. Kesän aikana joukkueessa pelasivat myös Maria Juponaho ja Arto Ahola.
Riku Kulmala D-luokan toinen Luhangassa
09.08.2010 23:08:17
Riku Kulmala osallistui Luhangassa 6.-8.8.2010 pelattuun Vadelmaturnaukseen. Kolmen pelaajan lohkona pelatussa miesten D-luokassa Riku sijoittui toiseksi ja myös kolmen pelaajan lohkona pelatussa P17-sarjassa kolmanneksi.
Maria Juponaholle ja Nelli Liukselle SM-pronssia
09.08.2010 23:04:02
Maria Juponaho ja Nelli Lius saavuttivat SM-pronssia T16-sarjan nelinpelissä Hyvinkäällä 2.-8.8. pelatuissa junioreiden SM-kilpailuissa. Ensin kaatui pari Oona Eskoli HVS/Eliisa Lindfors EVS lukemin 6-3, 6-1, sitten vastaan asettui toiseksi sijoitettu pari Katariina Loikkanen KTS/Jessica Malinen OVS joka oli parempi lukemin 6-2, 6-3.

Kaksinpelissä Nelli eteni toiselle kierrokselle voittaen TaTS:n Veera-Maria Mattilan 6-0,6-0 ja häviten sitten TaTS:n Tanja Tuomelle 6-4, 6-1. Maria kohtasi voittajansa ensimmäisellä kierroksella, HVS:n Jonna Laine oli parempi lukemin 6-1, 7-5.
Jorma Kankaalle SM-hopeaa
09.08.2010 22:55:41
Jorma Kangas saavutti hopeaa M75-luokan kaksinpelissä 29.7.-4.8. Kalastajatorpalla Helsingissä pelatuissa Senioreiden SM-kilpailuissa. Matkalla loppuotteluun kaatui HVS:n Leo Lindblad ja BTK:n Heikki Pasanen. Loppuottelussa vastaan tuli KLK:n Hannu Talo joka vei voiton lukemin 7-5, 6-3.

M75 nelinpelissä Jorma pelasi parinaan HVS:n Leo Lindblad. Kolmen parin lohkona pelatussa sarjassa he hävisivät molemmat ottelunsa.
KeuTS nousukarsintoihin kesän sarjatenniksessä
09.08.2010 22:42:10
KeuTS on voittanut oman lohkonsa puhtaalla pelillä kesän sarjatenniksen 4-divisioonassa. Heinäkuun peleissä kaatui Vites Virroilta 3-1, KaTe2 Kangasalalta 3-1 ja PT75 Tampereelta 3-1. Näin KeuTS pelaa noususta 3-divisoonaan ja vastassa JTS4 Jyväskylästä. Nousukarsinnat pelataan koti- ja vierasotteluna elokuussa.
Maria Juponaholle kisavoitto Alavudella
09.08.2010 22:35:39
Maria Juponaho voitti naisten B-luokan Alavudella 9.-11.7. pelatussa turnauksessa. Loppuottelussa kaatui HVS:n Laura Silvanto 6-1, 0-6, 6-2. Välierissä oli mukana myös Nelli Lius joka sai tunnustaa Silvannon paremmaksi 6-3, 6-4.

Samassa kisassa miesten B-luokassa oli mukana Juha Tervo joka eteni toiselle kierrokselle. 
Wilson-kilpailujen voitto Markus Lehdelle
09.08.2010 22:27:44

10.-11.7.2010 pelattujen Wilson-kilpailujen voitto meni Rajate:n Markus Lehdelle. Lohkona pelatussa C-luokassa oli viisi osallistujaa ja Markus voitti kaikki ottelunsa. Muut pelit menivät helteisessä säässä hieman ristiin ja toiseksi sijoittui KeuTS:n Tapio Paappanen. Kaikki tulokset Kilpailutulokset sivulla.

7 items total
Etusivu
Jäseneksi
Yhteystiedot
Uutiset
Uutiset
Valmennus
Ulkokentät
Kuvat
Keuruun Tennishalli Oy
Yhteistyökumppanit